Henkilötarina: Syrjäytynyt ja kyläneuvoja

Tapasin Eliaksen ekan kerran noin puolitoista vuotta sitten käydessäni tavanomaisella kyläavustajan keikallani hänen isovanhempiensa luona seniorikylässä. Eliaksen ristiriitainen olemus kiinnitti heti huomioni. Eliashan oli ja on edelleen epätavallisen kaunispiirteinen, pitkä ja komea nuori mies, mutta häneen oli mahdotonta saada katsekontaktia ja hän suoraan sanottuna pakeni paikalta minut nähtyään. Kyselin sitten Jaanalta ja Pasilta, kuka heillä on kyläilemässä. Hetken epäröityään he kertoivat minulle Eliaksen tarinan.

Elias on heidän vuonna 2014 syntynyt pojanpoikansa. Kun Elias oli pieni, kaikki meni hyvin. Nuori perhe eli tavanomaista keskiluokkaista elämää Lempäälässä lähellä isovanhempia ja kohtuullisten palvelujen äärellä. Eliaksen alamäki alkoi ylä-asteella, kun lyhyen ajan sisällä hänen molemmat vanhempansa irtisanottiin työsuhteistaan, äiti kaupan alalta ja isä kansainvälisestä vientiyrityksestä. Vanhempien työurien kohtaloksi koituivat globalisaatio ja toiminnan tehostuminen digitalisaation kautta. Vanhempien suhde ei kestänyt työpaikkojen menetystä ja sitä seurannutta tulotason tippumista. Elias muutti äitinsä kanssa metropolialueelle Espooseen, josta äiti onnistui löytämään työtä.

Eliaksen alamäki alkoi ylä-asteella, kun lyhyen ajan sisällä hänen molemmat vanhempansa irtisanottiin työsuhteistaan

Muutto aiheutti lisäongelmia sopeutumisessa uuteen elämäntilanteeseen. Eliakselle selvisi, että päästäkseen osaksi sosiaalisia ympyröitä uudella asuinalueellaan, hän tarvitsisi viimeistä huutoa olevat älyhärpäkkeet. Äidillä ei ollut sellaiseen varaan ja Eliasta kiusattiin. Kiusaamisen syyksi riittivät pienetkin poikkeamat ”normista”: väärää merkkiä oleva puhelin, erilainen puhetapa, väärä musiikkimaku, taiteellisuus. Kiusaaminen tapahtui pääasiassa sosiaalisessa mediassa, aikuisten silmiltä piilossa. Herkkä Elias reagoi vetäytymällä kuoreensa. Hän lintsasi koulusta, eikä käyttänyt enää digilaitteitakaan välttääkseen kiusaamisen virtuaalimaailmassa. Tällä oli suuri vaikutus Eliaksen koulumenestykseen sekä digitaitojen kehitykseen.

Kiusaaminen tapahtui pääasiassa sosiaalisessa mediassa, aikuisten silmiltä piilossa

Voi sanoa, että Eliaksesta tuli polarisaation uhri. Koulutuspolitiikan säästöt kun osuivat kaikkein eniten juuri heihin, jotka olisivat tarvinneet erityisopetusta, opinto-ohjausta tai muita palveluja. Tasa-arvosta on kyllä pidetty kiinni koulumaailmassa, mikä on johtanut siihen, että kaikilla on yhtä huonot palvelut. Koulutetuista ja hyvätuloisista perheistä kotoisin olevat nuoret pärjäävät kuitenkin yhä koulumaailmassa koulujen valinnanvapauden ja perheen tarjoaman tuen turvin.

Elias tippui koulutusputkesta lukion aikana. Koulutus- ja työvoimapalvelut oli jo silloin automatisoitu. Hänellä ei ollut tarvittavia digitaitoja eikä oma-aloitteisuutta päästäkseen metropolialueen palvelujen pariin.  Elias päätyikin työelämän ulkopuolelle elämään perustulolla. Hän sulkeutui kotiinsa, eikä pitänyt yhteyttä kehenkään muuhun kuin samassa taloudessa asuvaan äitiinsä, jolla ei ollut keinoja auttaa Eliasta ulos sulkeutumisen kierteestä. Lopulta Elias ei nähnyt muuta ulospääsyä tilanteesta kuin itsemurhan.

Etäisiksi jääneet isovanhemmat houkuttelivat Eliaksen luokseen asumaan itsemurhayrityksen jälkeen. Kaikesta muusta hoidosta Elias kieltäytyi. Isovanhemmilla oli nyt aikaa Eliakselle, sillä he olivat juuri jääneet eläkkeelle ja muuttaneet tänne Karjalohjalle seniorikylään, jossa olen toiminut kyläavustajana jo useamman vuoden.

Kysyin Jaanalta ja Pasilta, voisinko jutella Eliaksen kanssa ja vaikka ottaa hänet mukaan kyläavustajan hommiini, jos hän osoittaa vähääkään kiinnostusta. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti se luottamuksen rakentaminen. Saimme hänet mielenterveyspalvelujen piiriin, ja nyt Elias miettii jo valoisammin tulevaisuuttaan. Paljon on vielä työstettävää, mutta Eliaksesta on tullut luottohenkilö kyläavustajien ringissä ja jos tarvitaan bändiä tapahtumaan, niin Elias and the boys on ykkösvalinta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s